Nimi, kotipaikka ja tarkoitus
Yhdistyksen nimi on Lexica ry, näissä säännöissä jäljempänä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja kieli suomi.
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä Tampereen yliopiston humanistisen tiedekunnan vieraiden kielten opiskelijoiden välillä, edistää ja tukea heidän oman alansa tuntemusta, ajaa heidän yhteisiä etujaan sekä kehittää heitä heidän tuleville toimialoilleen. Yhdistys voi kuulua jäsenenä valtakunnalliseen liittoon.
Tarkoitustensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää kokouksia ja keskustelutilaisuuksia, opintoneuvontaa, kurssikirjojen ja harjoittelupaikkojen välitystä sekä erilaisia ekskursioita. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää pääsymaksullisia tilaisuuksia sekä ottaa vastaan avustuksia ja lahjoituksia.
Jäsenet ja maksut
Yhdistyksen jäseniä ovat varsinaiset jäsenet, kannatusjäsenet ja kunniajäsenet.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (TAMY) jäsen, joka on Tampereen yliopiston humanistisen tiedekunnan vieraiden kielten opiskelija. Jäsenmaksunsa suorittaneet varsinaiset jäsenet ovat äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia.
Yhdistyksen kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous kolmen neljäsosan (3/4) äänten enemmistöllä annetuista äänistä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut yhdistyksen toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä. Mikäli kunniajäseneksi kutsuttu on yhdistyksen varsinainen jäsen, säilyvät hänen varsinaisen jäsenen jäsenoikeutensa.
Yhdistyksen kannatusjäseneksi voi pyrkiä jokainen yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö. Jäsenyyden hyväksyy yhdistyksen hallitus.
Yhdistyksen varsinaiset jäsenet ja kannatusjäsenet suorittavat yhdistykseen liittyessään kertakaikkisen jäsenmaksun. Yhdistyksen ulkopuolelta kutsutuilta kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua, eikä heillä ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.
Jäsenmaksujen suuruudet päättää yhdistyksen syyskokous.
Yhdistys pitää jäsenistään jäsenluetteloa.
Yhdistyksen jäsen on oikeutettu eroamaan yhdistyksestä ilmoittamalla tästä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Tällöin eroavan jäsenen on luovutettava yhdistykselle kuuluva omaisuus. Suoritettua jäsenmaksua ei makseta takaisin.
Yhdistyksen jäsen voidaan hallituksen päätöksellä erottaa yhdistyksestä, jos hän toimii sen tarkoitusperiä vastaan. Erotettu voi valittaa päätöksestä yhdistyksen kokoukselle. Valitus on jätettävä kirjallisesti hallitukselle 30 päivän kuluessa erottamisen tiedoksisaamisesta.
Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen kokouksia ovat kevätkokous, syyskokous ja ylimääräiset kokoukset.
Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmikuun aikana ja syyskokous marraskuun aikana. Hallitus voi tarvittaessa kutsua koolle yhdistyksen ylimääräisen kokouksen. Ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, mikäli vähintään 1/10 yhdistyksen varsinaisista jäsenistä sitä tiettyä asiaa varten kirjallisesti hallitukselta vaatii. Tällöin kokous tulee järjestää kahdenkymmenen (20) arkipäivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
Yhdistyksen kokous on kutsuttava koolle vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta yhdistyksen ilmoitustaululle sijoitettavalla kokouskutsulla. Lisäksi kokouksesta on ilmoitettava Aviisissa tai jossakin muussa paikallisessa sanomalehdessä julkaistavalla kokouskutsulla vähintään 7 vuorokautta ennen kokousta.
Yhdistyksen kokous on päätösvaltainen, mikäli se on laillisesti kokoonkutsuttu.
Yhdistyksen kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus kaikilla yhdistyksen jäsenillä. Varsinaisilla jäsenillä on lisäksi äänioikeus siten, että jokaisella on yksi (1) ääni. äänestettäessä ratkaisee yksinkertainen enemmistö, mikäli yhdistyksen säännöissä ei toisin määrätä. äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. äänestys on suoritettava suljettuna lippuäänestyksenä, mikäli kaksi kokouksessa läsnäolevaa varsinaista jäsentä niin vaatii. Kokouksissa ei voi äänestää valtakirjalla.
Yhdistyksen kokous voi päättää ottaa käsiteltäväkseen kokouksessa tehdyn esityksen ottaen huomioon yhdistyslain määräykset.
Hallitus ja toimihenkilöt
Yhdistyksen hallituksen muodostavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, taloudenhoitaja, sihteeri, tiedotusvastaava sekä seitsemän (7) muuta jäsentä. Hallitus voi valita joko keskuudestaan tai ulkopuolelta seuraavat toimihenkilöt: koulutuspoliittinen vastaava, sosiaalipoliittinen vastaava, kulttuurivastaava, liikuntavastaava, juhlavastaava sekä kansainvälisistä asioista vastaava. Viimeksi mainitut virat voidaan tarpeen vaatiessa yhdistää muihin virkoihin.
Hallituksen kokoukset kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Hallituksen kokoukset on kutsuttava koolle vähintään kolme (3) vuorokautta ennen kokousta yhdistyksen ilmoitustaululle sijoitettavalla kokouskutsulla.
Hallituksen kokous on päätösvaltainen, mikäli läsnä on puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan lisäksi puolet hallituksesta.
Hallitus voi tarvittaessa asettaa toimihenkilön tai toimikunnan hoitamaan erityisiä yhdistyksen asioita. Toimihenkilöitä ja toimikuntia asetettaessa on niiden kokoonkutsuja ja määräaika päätettävä.
Yhdistyksen kokous voi erottaa hallituksen tai sen jäsenen kesken toimikauden. Erotetun hallituksen tai sen jäsenen tilalle on samassa kokouksessa valittava uusi.
Hallinto ja talous
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Yhdistyksen tilinpäätös sekä muut tarvittavat kirjanpitoasiakirjat on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kevätkokousta. Heidän on palautettava ne hallitukselle viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen kevätkokousta.
Erityisiä määräyksiä
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa, jos muutosehdotus on hyväksytty kahdessa (2) peräkkäisessä vähintään kahden (2) viikon välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa yksinkertaisella ääntenenemmistöllä tai jos muutosehdotus on hyväksytty yhdessä (1) yhdistyksen kokouksessa kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä annetuista äänistä. Sääntömuutoksesta on mainittava kokouskutsussa.
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään yhden (1) kuukauden välein pidetyssä yhdistyksen kokouksessa kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Yhdistyksen purkamisesta on mainittava kokouskutsussa.
Mikäli yhdistys puretaan, luovutetaan sen jäljellejääneet varat sääntöjen 2 :ssä mainittua tarkoitusta palvelevan toiminnan hyväksi viimeisen kokouksen päättämällä tavalla.
Ellei näissä säännöissä ole muuta määrätty, noudatetaan yhdistyslakia.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät sääntöjen muuttuessa.